hammer-620011_1280

Eduskunnan lakivaliokunta kannattaa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistuksen korottamista neljästä vuodesta kuuteen vuoteen vankeutta sekä törkeää lapsenraiskausta koskevan uuden rangaistussäännöksen lisäämistä rikoslakiin. Valiokunta antoi torstaina 7. maaliskuuta asiaa koskevan mietinnön (LaVM 24/2018 vp).

Lakivaliokunta on käsitellyt myös kansalaisaloitetta (KAA 3/2015 vp), jossa vaaditaan lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistuksen korottamista nykyisestä vuodesta kahteen vuoteen vankeutta. Lakivaliokunta pitää kansalaisaloitteen taustalla olevaa tavoitetta parantaa lasten suojelua seksuaaliselta hyväksikäytöltä kannatettavana.

Valiokunta ehdottaa mietinnössään useita lausumia seksuaalirikosta koskevien säännösten uudistamisesta. Lausumaehdotuksissa edellytetään muun muassa, että hallitus ripeästi uudistaa rikoslain 20 luvun säännökset koskien lapsiin kohdistuvia hyväksikäyttö- ja raiskausrikoksia ja antaa asiaa koskevan hallituksen esityksen eduskunnalle. Uudistuksessa tulee valiokunnan lausumaehdotuksen mukaan edelleen kiristää lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttö-ja raiskausrikosten rangaistuksia, erityisesti vähimmäisrangaistuksia. Lisäksi lausumaehdotuksissa edellytetään, että muutoinkin rikoslain 20 luku uudistetaan kokonaan ja että myös rikoslain muihin lukuihin sisältyviä seksuaalirikoksia koskevien rangaistussäännösten kehittämistarpeita arvioidaan.

Valiokunnan mietintö on myöhemmin tänään luettavissa osoitteessa:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Sivut/LaVM_24+2018.aspx