OIKEUSMEDIA

Oikeusmaailman uutiset

Kuluttajansuojaviranomaisten toimivaltuuksiin ehdotetaan laajennuksia

ecommerce-online-store-online-sho

Hallitus esittää kuluttajansuojaviranomaisten toimivaltuuksiin laajennuksia. Tänään eduskunnalle annetun ehdotuksen taustalla on kuluttajansuojaviranomaisten yhteistyötä koskeva EU:n asetus, jota sovelletaan rajat ylittäviin kuluttajansuojarikkomuksiin jäsenvaltioissa. Samalla tarkoituksena on laajentaa kuluttaja-asiamiehen keinoja puuttua lainrikkomuksiin yleisemminkin myös esimerkiksi kansallisissa valvonta-asioissa.

Ehdotuksen mukaan kuluttaja-asiamies voisi osana valvontatehtäviään tehdä koeostoja, määrätä poikkeuksellisissa tapauksissa myös esimerkiksi verkkosivustoilla olevaa sisältöä poistettavaksi ja viime kädessä poistamaan verkkosivuston tai määrätä verkkotunnuksen poistettavaksi verkkotunnusrekisteristä.

Lisäksi ehdotetaan, että kuluttaja-asiamies voisi hakea seuraamusmaksun määräämistä markkinaoikeudelta. Seuraamusmaksu ehdotetaan otettavaksi käyttöön elinkeinonharjoittajan rikkoessa esimerkiksi kuluttajaluottoja koskevaa keskeistä sääntelyä. Seuraamusmaksun enimmäismääräksi ehdotetaan neljää prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Kuluttaja-asiamiehen ensisijainen valvontatyökalu olisi kuitenkin myös jatkossa neuvottelumenettely.

Uudistuksen tavoitteena on tehostaa kuluttajansuojalainsäädännön noudattamista ja parantaa valvonnan uskottavuutta. Tarkoituksena on myös vähentää rikkomuksista aiheutuvia vahinkoja kuluttajille ja elinkeinonharjoittajan kilpailijoille.

Esitys on osa pääministeri Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelmaa kuluttajansuojalain­säädännön noudattamisen tehostamisesta. Lakien ehdotetaan tulevan voimaan 17.1.2020, jolloin myös EU-asetusta aletaan soveltaa.

YHTEYSTIEDOT:

Victoria Media / Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 0405563129
email: oikeusmedia(@)victoriamedia.fi
Gmail: oikeusmedia(@)gmail.com

OIKEUSMEDIA SOMESSA!!