OIKEUSMEDIA

Oikeusmaailman uutiset

Asianajajaliitto julkaisi oikeuspoliittiset tavoitteensa

Jarkko_Ruohola_Kuvaaja_Nina_Kaverinen

 Jarkko Ruohola

Www.oikeusvaltio2025.fi kertoo lainsäädäntöhankkeiden vaikutuksista arkeen

Suomen Asianajajaliiton oikeuspoliittiset tavoitteet on julkaistu uudella verkkosivustolla www.oikeusvaltio2025.fi. Liitto ei pelkää puolustaa kipeitäkään aiheita silloin, kun ne kuuluvat oikeusvaltion ytimeen.

– Olemme liittona erittäin ahkerasti mukana suomalaisessa lainsäädäntötyössä. Vaikuttamistyössämme on mukana yli sata asianajajaa ja olemme vuosittain mukana kymmenissä lainsäädäntöhankkeissa. Asiantuntijoitamme halutaan kuulla laajasti eri yhteyksissä, liiton puheenjohtaja Jarkko Ruohola kertoo.

– Uuden verkkosivuston tavoitteena on tehdä tätä työtä aiempaa näkyvämmäksi ja tavoitteitamme tutuksi myös suurelle yleisölle. Sivuston sisältö päivittyy säännöllisesti, hän lisää.

Ruohola toteaa sivuston nimen kertovan, että katse on suunnattu vajaan kymmenen vuoden päähän, vuoteen 2025.

– Nopeat muutokset ympäröivässä maailmassamme toki osoittavat ennakoimisen vaikeuden. Toisaalta oikeusvaltion perusarvojen puolustaminen on ajatonta.

Ruohola toivoo, että sivusto tekee Asianajajaliittoa tunnetuksi oikeudenhoidon keskeisenä toimijana tuomioistuinten ja syyttäjälaitoksen rinnalla – ja vähentää väärinkäsityksiä.

– Asianajajaliitto ei ole ammattiyhdistys tai etujärjestö. Lausuntojemme keskiössä ei ole asianajajien asema, vaan se, miten lainsäädäntöuudistukset vaikuttavat tavallisten ihmisten ja yritysten arkeen Suomessa. Ajankohtainen esimerkki on turvapaikanhakijoiden tilanne.

– Asianajajien kritiikille altis rooli on kiinnittää huomiota rikoksista epäiltyjen asemaan. Sillä ei kerätä sympatiapisteitä, mutta oikeudenmukainen oikeudenkäynti on oikeusvaltion perusta.

Asianajajaliiton oikeuspoliittisesta työstä vastaa käytännössä noin kaksikymmentä asianajajista koostuvaa asiantuntijaryhmää. Liiton kannanotot valmistellaan näissä ryhmissä. Tämä työskentelytapa erottaa Asianajajaliiton monesta muusta organisaatiosta: Lausunnot eivät synny keskusjärjestössä virkamiestyönä, vaan asianajotoimintaa harjoittavien ammattilaisten vapaaehtoistyönä. He näkevät kehitystarpeet läheltä jokapäiväisessä työssään.

– Ryhmiin kuuluu eri oikeudenalojen huippuammattilaisia. He antavat päätyönsä ohessa huomattavan panoksensa suomalaiseen oikeudenhoitoon, Ruohola kiittää.

www.oikeusvaltio2025.fi
www.asianajajaliitto.fi
#oikeusvaltio2025